Vuoden 2020 tapahtumia
- 10.01. Wallenberg ilta. Vuosi aloitettiinn klassikkoruoalla eli Wallenberg-pihvillä. Kolmen ruokalajin menusta vastasivat keittiömestari Timo Pitkäranta ja Mikko Reinikka.
- 8.2. klo 18 Teppo Nättilän musavisa. 30 vuotta musiikin parissa työskennellyt kävelevä musiikin tietosanakirja, roots-musiikin lähettiläs, kantritohtori, poppikoulun lehtori, Doctors Order basisti ja laulaja, sikariasiantuntija, sekä Ransun veli Teppo Nättilä tuli pitämään klubille leikkimielisen mutta haastavan musavisan.
- 7.3. klo 18 alkaen, Klubin viisivuotisjuhla. Juhlimme tyylillä klubin 5-vuotista taivalta. Vieraita saapui Helsingin KirjaClubilta.
- 10.6. klo 18. Tampereen gourmetclubin vuosikokous. Pidettiin sääntömääräinen vuosikokous.
- 14.8. Gourmetristeily Näsijärvellä. Vuonna 1902 rakennettu m/s Intti laiva starttasi Mustalahden satamasta klo 19, risteilimme muutaman tunnin Näsijärvellä. Ravintola Winebridgen maistuva menu viineineen kuului asiaan. Mukaan laivalle saapui myös ystäväklubimme KirjaClubin jäseniä Helsingistä.
- 23.10. Klubivierailu Helsingissä. Matkustimme junalla nauttimaan lounasta klo 13 Helsingin Pörssiklubissa, Fabianinkatu 14, ja pienen kaupunkikierroksen jälkeen jatkoimme illallisella klo 18 Helsingin KirjaClubssa, Kirjatyöntekijäinkatu 10.
Vuoden 2019 tapahtumia
- 24.1. YLE:n musiikkitoimittaja, kantitohtori, poppikoulun lehtori Teppo Nättilä piti tiukan mutta leikkimielisen musavisan klubilaisille.
- 1.2. Klubin kuukauden esitelmä –sarja starttasi Heikki ”Kessu” Koskisen mielenkiintoisella esitelmässä savikiekkojen historiasta. Savikiekkoja myös soiteltiin.
- 22.2. Keittiömestari Timo Pitkäranta kokkasi klubilla klassikkoruokien teemalla Wellingtonin pihviä. Sommelier Petteri Harjula esitteli illan viinit.
- 1.3. Klubin kuukausiesitelmänä Olli Kanerva kertoi joukkoliikenteestä.
- 29.3. Klubin 4-vuotis vuosijuhla. Pukeuduimme tyylikkäästi tummaan pukuun tai smokkiin.
- 5.4. Kuukausiesitelmän aiheena tekoäly, jossa asiantuntijana Petri Aalto.
- 27.4. Skamusiikin tamperelainen loistobändi Jing&Jangsters keikalla klubilla. Mukana pientä iltapalaa.
- 17.6. Klubin sääntömääräinen vuosikokous
- 19.–23.8. Tamperrada pintxokierros. Toteutettiin perinteisesti kiertämällä pintxokilpailuun osallistuvia ravintoloita, joita oli mukana 64.
- 4.10. Kuuluisa jazzpianisti Heikki Heinonen esitelmöi jatsin historiasta, nautimme soitannasta ja pikkuiltapalasta.
- 11.10. Klubilla esiintyi irlantilaismusiikin duo Ants in the Pants.
- 19.10. Herkuttelimme Suomalaisella klubilla 4W-illassa, jossa klassikkot tuotiin nykyaikaan. Ilta jatkui omassa klubissa.
- 22.11. Portugalilainen portviinituottaja Borges esittäytyi ja maistelimme huippuvuosikertoja, mm. 1970, 1982 ja 1995.
- 13.12. Klubin pikkujoulut tyylikkäissä merkeissä. Vieraina mangalica-possujen tuottaja Eija Hakanen Vilppulasta, Baskimaan matkailujohtaja Juan Antonio Bilbao. Nautimme myös Suomen parhaaksi valittua Yläneen Palvaamon saunapalvikinkkua.
Vuoden 2018 tapahtumia
- 19.1. Raatteen tie sarjakuvailta. Käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari (Pahat pojat, Vares) sarjakuvataiteilija Hannu Lukkarinen (Ronkoteus, Nicholas Grisefoth), moderaattorina Jukka Heiskanen (Aku Ankka, Angry Birds)
- 15.2. Australialaisten viinien tasting. Brown Brothersin viinimies Australiasta sekä Jyrki Tarvonen pitivät Australialaisten viinien viinitastingin
- 23.2. Maailman paras blini. Huippukokki, Hopealinjojen ravintolatoimenjohtaja ja keittiömestari Anette Mellin kokkasi meille blinejä lisukkeineen
- 9.3. Naisten ilta ja Tampereen gourmetclubin vuosijuhla. Tarjolla sampanjaa, suklaata ja vaahtokarkkeja (Champagne, Chocolate, Caramel)
- 18.4. Klubin sääntömääräinen vuosikokous
- 27.4. Huippuilta! Tampere Wine Festin erikoistilaisuus. Villa de Varda grapat, Borgo la Caccia grapat, Limonio Limoncellot Sisiliasta, Brill palinka Unkarista. Läsnä György Szabó, Rita Russo ja Tanja Turunen
- 9.5. Jazz konsertti. Soittajina Jaap Van der Meere alttosaksofonissa (Soittanut muun muassa Chet Bakerin bändissä) ja Heikki Heinonen pianossa (soittanut esim. Ippe Kätkän kanssa).
- 20.9. Syyskauden avajaiset Open Doors –tyyliin.
- 18.10. Portviini tasting, huippusommelier Christina Suominen piti klubillamme portviini tastingin.
- 15.11. Vorschmack ilta. Klassikkoruokalajien käsittely jatkui marraskuussa Vorschmackilla. Illan kolmen ruokalajin menun taikoi huippukokki Heikki Kärkkäinen (Tuhto)
- 1.12. Musiikki-ilta. Illan muusikoina Pirkko Kontkanen (laulu), Arto Piispanen (piano)
Vuoden 2017 tapahtumia
- 25.1. Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauer vieraili klubilla ja maistelimme laajan kattauksen viinejä YK:n eri jäsenmaista
- 22.2. Itävallan suurlähettiläs H.E. Dr Elisabeth Kehrer vieraili klubilla ja kertoi maansa businessmahdollisuuksista ja tietysti nautimme itävaltalaisia viinejä ja juustoja
- 5.4. Chilen suurlähettiläs H.E. Mr. Eduardo Gálvez Carvallo vieraili klubillamme ja nautimme alueen viinejä
- 26.4. Klubin sääntömääräinen vuosikokous.
- 28.4. Thaimaan uusi suurlähettiläs H.E. Mr. Nopporn Adchariyavanich vieraili klubillamme ja iltaan kuului thaimaalainen viinitasting
- 2.6. Tappara ja Jääkiekon Suomen Mestaruus -pokaali ”poika” vierailivat klubilla.
- 28.6. GPD 25 vuotta; klubin jäsenet vierailivat GPD:n avajaisjuhlassa.
- 16.8. Tamperrada. Klubin ensimmäinen 'ravintolakierros' tyylinen tapahtuma. Kierrettiin yhdessä Tamperrada-pintxopaikkoja ja jatkettiin vapaamuotoisesti klubilla.
- 25.8. Nicaraguan suurlähettiläs Ricardo Alvarado vieraili klubilla ja maistatti kahveja
- 4.9. 5Best-julkistus. Tampereen Gourmetclub valitsi viisi parasta tamperelaista illallisravintolaa; lista aakkosjärjestyksessä Bertha, C, Hella&Huone, Heinätori ja Näsinneula. Tampereen Gourmetclub valitsi viisi parasta tamperelaista ravintolaa. Valinta tarkoittaa, että ravintolan keittiö kunnioittaa raaka-aineita, on luova ja innovatiivinen sekä kehittää pirkanmaalaista ruokakulttuuria. Ravintola toteuttaa ruoanvalmistuksen itse alusta loppuun, sen laadukkaassa keittiössä minimoidaan puolivalmisteiden ja eineksien käyttö. Ravintolasalissa työskentelee ammattitaitoinen, osaava henkilökunta sekä ravintolasalin miljöö on edustava, rauhoittava ja viihtyisä. Juomaosaaminen ja lista ovat alueella poikkeuksellisen erinomaisia. Viisi parasta julkaistaan aakkosjärjestyksessä. Gourmetclub ei arvota ravintoloita keskinäiseen järjestykseen.
- 26.9. Fennian konsernijohtaja Antti Kuljukka vieraili klubilla. Vuokraisäntämme kertoi meille mm. finassialan haasteista, digitalisaatiosta ja kyperturvallisuudesta.
- 13.10. Satavuotias Yrjö Wigren Oy järjesti klubilla makkaraillan. Maistelimme Wigrenin tuotannossa olevia makkaroita keitettyinä ja paistettuina. Mukana maistelussa oli myös Pyynikin Käsityöläispanimon tuotteita, italialaisen leipurin leipää ym.
- 2.11. Huippuviinitasting. Mahesh P. Ranmani ja Jeremy Belcher maistattivat klubillamme huippuviinejä Maheshin tuliaisten kera.
- 17.11. Läskisoosi-ilta. Riistakokki Jani Salminen meni kehumaan alkukesästä tekevänsä maailman parasta läskisoosia. Lupauksethan lunastettiin.
- 8.12. Jouluviinit; Jyrki Tarvonen Servaalilta esitteli jouluviinejä ja muuta jännää.
- 31.12. Uuden 2018 Vuoden vastaanottajaiset; Alkumalja, monipuolinen thaimaalainen päivällinen, pullo viiniä ruoan kaveriksi. Yöpalana höyrymakkaraa ja perunasalaattia, toki sinappia myös. Vuoden vaihtuessa lasillinen samppanjaa.
Vuoden 2016 tapahtumia
- 17.2. Bulgarian suurlähettiläs Lyubomir Todorov vieraili klubillamme ja samalla maistelimme bulgarialaisia viinejä.
- 3.3. tutustuimme italialaisiin grappoihin.
- 9.3. Viiniteema Tahitilta Teiskoon.
- 12.3. klubin vuosijuhlaa vietettiin ja samalla karsittiin kilpailijoita MM-osakilpailuun Tallinnaan.
- 5.4. Champagne Tribaut Schloesser vierailu. Paikalla ovat 4. polven samppanjatilallinen Valentin Tribaut, vientijohtaja Laurent Dumenil sekä Italian tunnetuimpiin viinialan PR-kasvoihin lukeutuva Riccardo Gabriele.
- 11.4. Italian uusi suurlähettiläs Gabriele Altana vieraili ja tutustuimme italialaisiin viineihin.
- 18.5. Unkarin suurlähetystön kaupallisten asioiden lähetystösihteeri Dr Judit Szigeti alusti iltaamme ja maistelimme Unkarin viinintuottajien parhaimmistoa.
- 14.6. USA:n suurlähettiläs Charles Adams vieraili klubillamme ja maistelimme kalifornialaisia viinejä.
- 15.6. pidettiin sääntömääräinen vuosikokous.
- 26.8. kisattiin klubin golf-mestaruudesta Nordcenterissä yhdessä Kirjaclubin kanssa.
- 27.10. Jääkiekon SM-pokaali “poika” vieraili klubillamme.
- 4.11. maistelimme viskejä Fredi Liliuksen johdolla.
- 10.11. Kuuban suurlähettiläs Enrique Orta González vieraili klubillamme.
- 25.11. Kreikan suurlähettiläs Dimitrios Karabalis vieraili klubillamme ja tutustuimme matkailuun ja viineihin
- 10.12. Principle tasting
Tapahtumia vuonna 2015
- Ensimmäinen varsinainen jäsentilaisuus pidettiin klubin avajaisjuhlien merkeissä 19.3.2015. Silloin Mahesh Ramnami piti esitelmän ja tastingin ja ruokatarjoilusta huolehti Ravinteli Bertha.
- Seuraava jäsentilaisuus oli 9.4.2015, jolloin maisteltiin erilaisia rommeja ja nautittiin taas Ravinteli Berthan ruokatarjoilusta.
- 14.10.2015 maistelimme viskejä ja Rick Collins esitelmöi, jonka jälkeen taas nautimme Berthan antimista.
- 27.11.2015 Timo Jokinen organisoi viinitasting-tilaisuuden ja Catering Pannee Jokinen huolehti ruoista.
- 12.12.2015 klubi tarjosi jäsenistölleen glögit jouluajan kunniaksi.
Lisäksi jäsenet organisoivat useita omia tilaisuuksiaan klubissa vuoden aikana. Kokkausilloista syntymäpäivävastaanottoihin.
Joulukuu 2023Ei tapahtumia |
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Joulukuu 2023Viikko 49
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() | Havanna_sikarit1919.pdf (1.5 MB) Artikkeli Havanna-sikareista vuodelta 1919 (Otava aikakausilehti) |